Torstai aamuna matkasimme Pasin kanssa lentokoneella Brysseliin Belgiaan, josta vuokrasimme auton ja jatkoimme Ranskan Reimsiin. Olimme jo iltapäivällä perillä. Oli aikaa tutustua kaupungiin hieman, koska Pete ja Tomi tulivat vuorokautta myöhemmin. Vielä perjantaina pienet treenit ja illalla kisakeskuksessa ryhmien arvonta. Pienet iltapalat.
Lauantaina ruokailun ja kisaajien esittelyn jälkeen siirryimme itse kisapaikalle. Matkustaminen tapahtui juhlallisesti traktorin kyydissä.
Laajat pellot jossa kasvoi jotain rypsiä tai jotain sinappia sekä korkeampaa jotain. Alueiden välissä maissi kaistaleet, joissa linnut pääasiassa oli. Sunnantaina oli vesityötä pienellä järvellä.
Maastot siis olivat hienot. Ilmat vastasivat meillä heinä ja elokuun vaihdetta. Sai kokea syksyn upeat värit uudestaan
Omasta suorituksesta arvosana alle arvosteluasteikon. Julkaisukelvottomia kommentteja.
Kuvassa Maarit Nikkanen ja Rixu, Teijo Kostian ja Ava, sekä Pasi Pöppönen ja Pepe
15.10 WT Suomenmestaruus Hauho
Avalta aika uskomaton suoritus! Pitkä tauko oli takana ja treenit aloitettiin vasta nyt syksyllä. Tasaisuus varmaan oli avainsana, jolla menestyttiin. Emme saaneet huippupisteitä missään, mutta tasaisesti joka rastilta pisteitä, eikä suuria epäonnistumisia. Ei mennyt ihan putkeen ja oli sellanen olo, että ei mitään mahiksia, mutta taisi muillakin mennä välillä puihin hommat. Oli yllätys kun voittaja julistettiin. Namusillan kennelillä meni tosi hyvin kun Pasin kanssa otettiin kaksoisvoitto.
Tulokset:
1. Teijo Kostian / Namusillan Maakotka,
2. Pasi Pöppönen / Namusillan Tuulihaukka
3. Maarit Nikkanen / Highhut´s Aquila
Hilalla oli Hauholla ensimmäinen WT-kisa ja lopputulos oli hyvä ALO 1. Mutta vaikka tulos oli hyvä, niin silti Heliä jäi harmittamaan ohjaajan virheet. Kisan jälkeen olikin koulutuspäivä ja nyt yritetään saada luovutukset kuntoon.
Ensiviikolla lähdemme Avan kanssa eurooppaan kisaamaan. Kisat käydään Ranskassa Reimsissä. Suomea edustaa neljä koiraa ohjaajineen.
Koirilla ollut vähän huonoa tuuria kun teloneet jalkojaan oikein urakalla vuoron perään. Toivotttavasti loppusyksyn pysyy koirat terveenä.
Loppusyksylle tulossa WT:tä, A- koetta ja sitten lokakuun lopussa lähdemme Ranskaan. Kop kop. koputetaan päätä.
22.8
Sorsastus alkoi sitten vihdoinkin. Ava ja Hila pääsivät tosi noutoihin. Meillä oli käytössä huvila ja sorsien syöttöpaikka oli noin 30 metrin päässä. Aloitus oli kaikenkaikkiaan loistokeli. Tuulinen ja pilvinen ilma, taisi jopa sataa tihuttaa vähän vettä. Iltapäivällä siirryttiin syömään ja saunomaan. Kokki oli taikonut kauriin sisäfilettä ja kanttarellikastiketta.. ja oli herkullista. Saunottiin sitten ja siirryttiin iltalennolle passipaikoille, jonka jälkeen odottti taasen kuuma sauna. Sauna olikin tosi tarpeeseen, sillä metsästyksen yhteydessä joku yritti suorittaa uimamaisterin tutkintoakin useampaan otteeseen.
Peräti kolmen tunnin yöunet ja aamulento kutsui.Aamu valkeni aurinkoisena ja kirkkaana. Sitten vuorossa aamupala: villisikaa voileivällä .... hmm. Kyllä jaksoi sitten lähteä sestomaan ruohikkoja. Kyyhkysmetsälle ennätettiin jo kyyhkysten iltalennon aikaan. Pakko oli ottaa välissä parin tunnin nokkaunet siinä metsästyksen lomassa, sillä silmäluomia painoi jo aikalailla.No iltalennolle taasen ruohikkoon. Huippukeli ja huippuampujat. Osumaprosentit kunnossa.
Koiria oli kolme, joista yksi vain oli toimintakuntoinen sorsastuksen lopulla. Ekapäivän jälkeen yhdelle tuli vesihäntä ja toisella tassu auki seuraavana päivänä. Ampujia oli meidän lisäksi yhdestä viiteen riippuen ... :) Panoksia meni rutkasti ja hyvä ruoka, parempi mieli.
14.8 VOI 1 ja Piirinmestaruus
Ava osallistui pitkästä aikaa nome b kokeeseen. Nome treenitkin tuli tehtyä vuosi sitten, mutta ei se koiraa näyttänyt haittaavan. Tuloksena meille siis voi 1 tulos ja piirinmestaruus. Treenaamiset olleet melko vähillä, mutta näkyy sanonta "minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa" pitävän paikkansa. Melko hyvä suoritus Avalta.
Kyyhkysjahti meni meillä suht mukavasti kun noutojakin saatiin. Hila ja Ava oli molemmat minun mukana aloituksessa. Olimme syöttäneet kesän lintuja ja päästiin satoakin korjaamaan. Ilma oli ekana aamuna hyvä, mutta sen jälkeen muuttui sateiseksi ja suurin aika taisi mennä ressun alla. No mukavaa oli joka tapauksessa. Kahvia tuli juotua ja turistiin ja tehtiin myös taikatemppuja.
Tuli myös nähtyä noutaja. joka haukkuu lintua puuhun ja kääntää pään siihen suuntaan mihin pyssynpiippu osoittaa: aika kätevää. Koira merkkaa myös linnut, jotka lentää jos ukko itse ei huomaa. Aina sitä uutta oppii.
Ava ja Hila kiittää metsästyskavereita, joilla oli sihti kohdallaan, koska isäntä ei osaa ampua. Taitaisi noudot jäädä vähiin jos Tepin varaan laskee, jotta tiputuksia tulisi.
6-7.8.2011 Labradori derby ja mestaruus Inkoo
Hila osallistui derbyyn, joka on alle kaksivuotiaiden labradorinoutajien mestaruus koe, jossa Hila sijoittui hienosti seitsemänneksi.
Derby ja mestaruus on mukava tapahtuma, joka kokoaa noutajaharrastajia ympäri suomen.
Yövyimme ystävien kanssa Norbyn kartanossa, josta oli 20 minuutin ajomatka kisapaikalla. Kartanolla oli mukava porukka joiden kanssa saunottiin ja vietettiin iltaa. Perjantaina oli ilmoittautuminen ja arvonta. Lauantaina alkoi koe joka sisälsi neljä rastia ja sunnuntaina finaali, jossa kaksi rastia.
Rastit olivat suht helppoja, joten pienikin virhe kostautui pistemenetyksinä. Hila suoriutui tehtävistä suht hyvin.
Lauantaina satoi välillä vettä, mutta sunnuntai päivä vietettiin aurinkoisessa säässä. Maastot olivat hienot ja rastit olivat lähellä toisiaan, joten kävelymatkatkin oli minimaalisia.
Kuvassa: Walk up, sunnuntain eka tehtävä; markkeeraus ja ohjaus. Tuomarina Inga-Lena Djurberg, Ruotsi
24.7
Oltiin Hilan kanssa riistanhoitotyötä tekemässä tänään jo aamuvarhaisella. Kavereina oli metsästyksen ammatilaiset, joten noudettavaa Hila sai ihan riittävästi. Ilma oli tosi kuuma ja lämmin tuuli tekivät päivästä aika hikisen. Lämpöä 24 astetta klo 5 aikaan ja siitä se alkoi kipuamaan ylöspäin. Onneksi vieressä oli järvi, jossa koira pystyi käymään virkistäytymässä välillä. Jäävettä meni pari litraa koiralla juomisena.
Suurimman osan noudoista teki ohjaaja, mutta pääsi se Hilankin työskentelemään. Hila oli oikeastaan minulle positiivinen yllätys. Hyvin näyttäisi löytävän noudettavaa. Pentumainenhan se on vielä. Ei liian tosissaan saa olla kun Hila on kehissä.
Pari hyvää asiaa tapahtui jatkoja ajatellen. Hila pysähtyi jopa pilliin joka kerta kun puhallettiin. Kop kop. No mitä sen jälkeen tapahtui on jo toinen juttu.. Passissa se oli rauhallisen oloisena ja söi ruohoa, välittämättä ampumisesta.
Ollaan käyty tulevalla sorsanaloitus paikalla treenaamassa ja muistipaikkoja tekemässä, jotta koiran työskentely helpottuisi alotuksessa. Suunnat on Hilalla aika hakusessa vielä..
3.7 Leppävirta Hila Alo 1
Hila kävi Tepin kanssa Leppävirralla nome-kokeissa, koska Heli ei päässyt ohjaamaan. Koe meni kaikenkaikkiaan hyvin ja tuloksena alo 1.
Kaksoismarkkeeraus sujui varmasti ja Hilalla oli varma muistikuva molemmista heitoista. Ohjaustehtävässä Hilalla tuntui taas olevan oma visio riistan paikasta eikä Tepin ohjauskäskyt juurikaan saaneet vastakaikua. Tepi tosin käytti vielä eri käskyjä kuin mitä Heli on käyttänyt. Onneksi lintu kuitenkin löytyi omatoimisesti. Haussa Hila liikkui laajalla alueella hyvällä vauhdilla ja sai helposti ylös tarvittavan määrän riistaa. Viimeisenä oli jälkitehtävä. Hila seurasi nänä maassa jälkeä ja toi kanin nopeasti ohjaajalle.
Arvostelussa yleisvaikutelmaksi oli laitettu: suoraviivainen ja kestävä koira, jonka puhti ei lopu missään vaiheessa. Selvittää kaikki päivän tehtävät mukavalla tavalla. Kauden tavoite on nyt saavutettu ja tyytyväisiä ollaan tytön suoritukseen. Seuraavaksi alkaa Derbyyn treenaaminen ja siinä riittääkin puuhaa
19.6 Nurmes HILA ALO 2
Heli ja Hila osallistuivat molemmille ensimmäiseen noutajien metsästyskokeeseen ja tulihan sieltä palkintosija. Koe alkoi kaksoismarkkeerauksella. Ensimmäinenn lintu tippui veteen näkyville ja jälkimmäinen lintu vastarannalle heinikkoon. Hila näki molemmat heitot ja sillä oli molemmista selvä muistikuva ja nouti linnut vaivatta. Sen jälkeen oli ensimmäinen hakualue, joka oli tiheässä metsässä. Alueella oli kolme lintua, joista Hila löysi kaksi. Haun loppua kohden Hila alkoi tukeutua ohjaajaan, koska sen mielestä alue oli jo tyhjä eikä se edennyt tarpeeksi kauas hakualueella. Koe jatkui vesiohajuksella vastarannalle aikaisempaan markkeerauspaikkaan. Hila meni linnulle täysin suoraan, kertaakaan katsomatta edes sivulleen. Koe jatkui toisella hakualueella, jonne oli myös viety kolme lintua. Haussa kävi samoin kuin ensimmäisellä alueella eli löysi kaksi lintua ja alkoi tukeutua Heliin, kun kolmatta ei löytynytkään.
Riistan käsittely oli koko kokeen ajan hyvää ja palautti kaikki Helille käteen asti. Oli myös mukava huomata, että odottaessa kokeen alkamista Hila oli rauhallinen, vaikkakin kuunteli tarkkaavaisena rannalta kuuluvia ääniä. Ja erityisesti Helin mieltä lämmitti tuomarin maininta hyvästä yhteistyöstä koiran ja ohjaajan välillä, olihan tämä ensimmäinen oikea koe molemmille. Tästä on mukava jatkaa eteenpäin.
Ja meillä kotona on meno rauhoittunut huomattavasti. Hipun kaikki pennut ovat lähteneet omiin koteihinsa kesäkuun alussa. Hippu on alkanut kasvattamaan turkkiaan ja nauttii metsälenkeistä. Oikein mukavaa kesää kaikille Hipun pennuille!
30.5 Hila NOU 1
Hila suoritti noutajien taipumuskokeen hyväksytysti. Haku sujui hyvällä ja tasaisella vauhdilla koko ajan ja riistat tulivat Helille käteen asti. Kerran Hila teki paraatikierroksen yleisön edessä palauttaessaan varista, mutta toi sen kuitenkin lopulta ohjaajalle. Laukaukseen Hila reagoi rauhallisesti ja lokkien noudot vedestä eivät tuottaneet ongelmia. Tuomari arvioi yleisvaikutelmaksi erinomaisella innokkuudella päivän kokeessa työskennellyt koira. Niinpä yksi tämän kesän tavoite on saavutettu ja ovet noutajien metsästyskokeisiin auenneet.
19.5
Unkarin reissu meni hyvin. Sijoutuksena 4. sija. Kuvagalleriaan tulee kuvia ja juttuakin laitan ehkä myöhemmin. 6000 km takana, toipumiseen menee aikaa tovi.
25.4
Kauden ehkä mielenkiintoisin reissu lähestyy. Lähdemme reilun parin viikon kuluttua reissaamaan Avan kanssa kohti Unkaria. Olemme Namusillan joukkueessa yhdessä Peten ja Pasin kanssa. Toivottavasti koirat pysyy kunnossa ja mitään haavereita ei satu ennen matkaa.
Viime vuonna Iwt:ssä Norjassa pärjäsimme hyvin sijoittuen yhdeksänneksi. Tänä vuonna taso tulee olemaan huomattavasti kovempi ja pärjääminen vaatii tosi hyviä suorituksia. Yhdenkään tehtävän epäonnistumiseen ei ole varaa. Yhteistreenejä ollaan vedetty. Mukavaa, että meille tulee kuulema omat kannustusjoukot paikan päälle.
Team Finland 1
Pasi Pöppönen - Namusillan Tuulihaukka " Pepe"
Petri Taskinen - Namusillan Sarvijaakko "Jaakko",
Teijo Kostian - Namusillan Maakotka " Ava"
7.4. Pirkan damit
Hila ja Heli osallistuivat viime viikonloppuna perinteiseen ja leikkimieliseen Pirkan damit tapahtumaan. Olimme mukana Lekking-kennelin joukkueessa.
Ensimmäisenä meillä oli ohjaustehtävä, joka meni alku kangertelujen jälkeen mukavasti. Markkeeraustehtävä oli meille liian vaikea. Se oli kaksoismarkkeeraus, jossa molemmat damit jäivät piiloon. Toisen damin Hila lopulta löysi.
Viimeisenä tehtävänä oli haku, jossa kuusi damia oli piilotettu kuusimetsään. Tämä tehtävä meiltä onnistui parhaiten. Hila teki vauhdikasta ja tarkkaa hakutyötä ja saikin tästä osiosta täydet pisteet.
Päivä oli kaikenkaikkiaan opettavainen molemmille sekä Hilalle että Helille.
Kiitoksia mukavasta päivästä Alisalle ja Elisalle.
18.3 Hipun pennut syntyivät
Aamulla alkoi olla merkkejä, että Hipun synnytys on lähellä. Tyttö kulki edestakaisin ja teki kovasti pesää.
Klo 16.12 syntyikin ensimmäinen pentu. Synnytys sujui hyvin eikä mitään ongelmia ollut. Pennuja syntyi yhteensä neljä ja kaikki ovat tyttöjä. Kaksi on tricolor- ja kaksi blendheimvärisiä. Pennut ovat tasakokoisia ja kaikki virkeitä.
Nenä hamuaa emän nisille ja jos ne eivät heti löydy ,niin osaa näistä pienistä lähteä kova vikinäkin. Hippu alkoi heti synnytyksen jälkeen hoivata pentujaan hellästi rakkaudella, mutta suhtautuu nyt äitiyteen rennommin kuin ensimmäisellä kerralla.
Nyt Hippu voi poistua pentulaatikosta ruokailun ja tarpeillakäynnin ajaksi, mikä ensimmäisellä kerralla tuntui mahdottomalta. Hipulle ruoka maistuu ja maito alkaa nousta nisiin. Nyt annetaan Emän rauhassa hoitaa pienokaisiaan, jotta ne kasvavat isoiksi ja vahvoiksi:)
Olimme Avan kanssa "etelän kiertueella". Menimme torstai iltana kasvattajan luokse Namusiltaan, josta jatkoimme perjantai aamuna Asikkalaan. Pakkasmittari näytti Jyväskylästä lähtiessä vain - 34 astetta. Siinä Pöppösen Pasin kanssa ajellessa etelään päin ,laski mittari välillä -37. Jotkut sanoivat, että kisapaikalla pakkasta olevan -38. No, ei perumisia tainut olla kuin yksi kappale perjantaille. Siinä auringonnousua odotellessa ja starttia siirtämällä pakkanen laski jo -26 asteeseen, jolloin oli jo siedettävää koe aloittaa. Koirilla oli mantteleita ja loimia päällä. Ohjaajatkin olivat pukeutuneet lämpimästi ja jos jonkinlaisia lämmittimiä nähtiin, joten pakkanen ei aiheuttanut ongelmia. Iltapäivästä jo ilma oli suorastaa lämmin noin -15 astetta.
Itse koe meni ihan hyvin, ei virheitä, mutta ei mitään häikäisevää suoritustakaan, joten varmalla työskentelyllä A1 tulos tuli. Sijoitus oli kolmas. Toiseksi tuli Sarkkisen Tomi Laslon kanssa. Kovin uutinen oli kun Taskisen Petri ja Namusillan Sarvijaakko "Jaakko"voittivat ja saivat kolmannen sertin, joten "Jaakko" on näyttelytulosta vaille FT Valio.
Yöksi menimme Tammisaareen Hotel Marineen Pasin kanssa. Hieno ja mukava pikku paikka, josta kuva tuossa ylhäällä. Paikasta jäi mieleen erittäin kylmät hotellihuoneet. Jäi harmittamaan makuupussien puuttuminen. Pepe pääsi jälleen yllättämään ja söi Avan ruuat kassista. Näin on tapahtunut joka reissulla. Nyt yritettiin ruoka pitää hyllyillä, mutta aamupalalle ollessamme Pepe ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Hyvä Pepe. Tämä antaa haastetta seuraavalle reissulle.
No aamulla menimme koepaikalle jossa muistaakseni taisi olla - 27 tai jotain. Puolentoista tunnin kuluttua, kun aloitimme oli pakkanen laskenut jo reilusti. Mieleen jäi hankiainen, joka metsässä varsinkin kannatteli koiraa tosi hyvin. Pellollakin mieskin pystyi kävelemään ongelmitta.Hienot olosuhteet siis.
Kokeessa tippui ohjaajia koirineen pikkuhiljaa päivän mittaan ja huomasimme kokeen tauolle mentäessä, että olimme Pasin kanssa kahdestaan mukana kokeessa.
Viimeinen Walk Up tapahtui joenuomaa pitkin. Todella hieno paikka, kaislikkoiset rannat ja 5-10 cm lunta jäällä. Tuomarit ja minä sekä Pasi koirien kanssa kävelimme uomaa pitkin. Ylösajavalla koiralla nostettiin riistaa ja koirat saivat näyttää osaamistaan.
Pasin rautainen kokemus ja Pepen hieno suoritus toivat heille paremman lopputuloksen. Meilläkin koe meni taas hyvin, joten tulos oli A1 ja tulimme toiseksi. Pöppösen Pasi ja Pepe tulivat ykköseksi ja saivat sertin.
Ava oli lisäksi Gun`s Choice.
Kuva E.Linko
Niin se kevät sieltä tulee; kokeen loppuessa oli jo kävellessä ihan hiki, aurinko lämmitti jo mukavasti.
Nyt hanskat tiskiin ja mietittävä, että mitäs sitten. Kokeita on tullut kierrettyä ahkerasti, joten nyt reissaaminen saa riittää. Koiralle lepoa ja lomaa. Lepo ei taida kylläkään jäädä kovin pitkäksi sillä toukokuussa on tarkoitus lähteä Unkariin. Tämä kausi nollataan nyt ja tähdätään tulevaan kauteen. Toukokuu tulee nopeasti ja tuo Unkarin reissu antaa varmasti motivaatiota taasen aloittaa treenaaminen.
Hienoja uutisia! Hippu kävi uä-tutkimuksessa tänään ja mukavan kokoinen pentue näyttäisi olevan tulossa.Hippu on voinnut hyvin ja ruoka maistuu. Päivät menevät lepäillessä, mutta jaksaa mamma käydä vielä lenkilläkin. Tosin pakkasta on ollut sen verran, että pääasiassa sisällä ollaan oltu. Nyt vaan odotellaan ja toivotaan, että kaikki menee hyvin.
Pennut syntyvät viikolla 11
11.2.2011 Asikkala A1
Vuoden toinen A-koe kirpeässä pakkassäässä toi kelpo tuloksen. Aamulla kun pakkanen lähenteli -27 niin sitä miettii, että tuleeko kylmä koiralle, mutta hyvin koirat tarkenivat olla passissa. Aurinko paistoi ja välillä jopa jo lämmitti. Väliin nuttua niskaan Avalle ja sitten taas menoksi. Koira toimi hyvin ja ohjaajakaan ei aiheuttanut toiminnallaan koiralle lisä vaikeutta.
15.1.2011 Kouvola
Tämäkin vuosi on sitten korkattu, tulos A1. Pakkasta oli vähän alle -20 astetta ja lievä tuuli. Onneksi paistoi väliin aurinkokin, joten olosuhteet oli jotenkuten siedettävät. Lunta oli reilusti ja jos koira käveli hyvin varovasti niin saattoi pysyä hangen pinnalla jonkin aikaa.
Olosuhteet ottivat koirilta vauhdin pois. Jos menomatkalla oli vauhtia niin tullessa alkoivat koirat kävellä varovasti. Paljon uria häiritsemässä työskentelyä. Matkatkaan eivät olleet ihan lyhyemmistä päästä.
Onnittelut Petelle ja Namusillan Sarvijaakolle voitosta ja sertistä.
Heli tekee Hilalle eteenmeno harjoituksen, jossa Hippu on myös mukana. Video alla.
2010
4-5.12 A-koe Ähtäri.
Tulokset A 1 lauantaina ja sunnuntaina A 2.
Lauantain osalta ei hirveästi voi tulosta moittia olisi voinut olla huonompikin, kun oma markkeeraus kyky jälleen kerran on näköjään melko minimaalinen, mutta sunnuntaina oma toiminta jäi harmittamaan. Ohjaaja mokaa sen perinpohjaisesti.
Tuli markkeerausheitto, jonka koira näki. Lähetin koiran ja luotin että pysyy alueella etsimässä riistaa. (Häikäistyin kilpakavereiden koirien markkeeraus kyvyvstä ja riistanlöytö kyvystä ja "minä kans" mentaliteetilla lähetin koiran). Ei siinä mitään, mutta koira veti pahasti ohi. Näkemistä haittava isoa pensaikkoa edessä. Mitä minä teen. En mitään, seison kuin patsas tekemättä mitään. Joo kyllä se ennekin on alkanut tuosta aluetta perkaamaan ajattelin. Eipäs vaan koiraa näkynyt. No koira meni ihan jonnekkin muualle ja ennenkuin aloin heräämään koomasta, niin too late. Aika loppui. Se oli siinä.
Jos olisin pelannut varman päälle, niin mahdollisuudet saada se riista olisi ollut aika hyvät. Koiran olisi voinut periaatteessa pitää koko ajan näkyvissä.
No siitä huolimatta Petelle ja Jaakolle lauantaina ensimmäinen serti ja Pasi ja Pepe A 1. Sunnuntain serti Tomille ja Lazlolle. Onnittelut.
14.11 Oltiin jahdissa Etelä-Suomessa poikien kanssa. Ilma oli todella märkä, mutta ei se haitannut. Noutoja tuli ja kaiken kaikkiaan mukava päivä. Kuvassa kanssani Petri ja Namusillan Sarvijaakko "Jaakko" sekä Pasi ja Namusillan Tuulihaukka "Pepe".
23-24.10 Tammisaari.
Noutajien Pohjoismaiden Mestaruuskisat. Lauantaina 20 koiraa ohjaajineen mittelöi paremmuudesta, jossa ratkaistiin
joukkuekisan voitto ja seuraavan päivän yksilökisan osanottajat pisteiden perusteella.
Lauantai meni meillä ihan hyvin, aamupäivällä kylläkin vähän räpellystä. Onneksi Ava suoritti iltapäivän tehtävät erinomaisesti. Suomalaiset voittivat joukkuekisan. 12 parasta koiraa pisteiden perusteella valittiin seuraavalle päivällä ja mekin päästiin mukaan.
Sunnuntaina meillä pari hyvää noutoa ja sitten iski musta hetki. Lammen ylitys tuotti suurta tuskaa. Loppujen lopuksi Ava meni yli, mutta ei ollut jatkokaan häävi. Lintua ei löytynyt. Ei sitä ollut löytänyt toinenkaan koira, joten vielä yksi nouto ja homma pulkassa. Se siitä. Kuusi koiraa sai tuloksen ja arvosanan good sai Avan lisäksi kaksi koiraa ja mitallistit sai paremman arvosanan. Kuvia ja tarkempia tuloksia ja muuta: Linkki tapahtumaan
kuva: SannaS
17.10 Oltiin treenaamassa koiria porukalla. Sattui aika hyvä ilma, aurinko paistoi ja vähän lunta maassa, paikka upea, pakkasta -1, tapahtumia paljon, hyvät tarjoilut ja kaverit. mitäpä muuta voi toivoa.
Helin kanssa oltiin liikkeellä ja molemmat koirat mukana. Avalle A-koe tyyppistä treeniä koko päivän. Välillä oltiin ampumassa ja välillä passissa.
Hila oli välillä katsomassa treenausta. No kuoppien kaiveluksi ja ruohon syönniksi meni, eli hyvältä vaikuttaa. Heli treenasi myös toisaalla Hilan kanssa pienimuotoisesti.
Kiitos Anulle ja Pasille mukavasta päivästä.
15.9 Nome A 1 Janakkala.
Labrador Field Trial cupin voitto.
Oli aika jännä olo kun kaksi ensimmäistä ajoa kun oli takana niin ei ollut yhtään noutoa meillä. Tuli mieleen että taitaa tulokset jäädä saamatta. Eka ajossa ei tullut yhtään pudotusta kellekkään. Toisessa sai jo koirat noutoja. Kolmannessa ajossa saatiin mekin yksi nouto.
Viimeisessä ajossa oli kylläkin lintuja, mutta vesisade ja pimeys teki ohjaamiset hankalaksi ja tuomarit lopettivatkin kokeen ennenaikojaan. Saatiin onneksi noutoja riittävästi A 1 tulokseen. Ykköseksi tulleella koiralla ei ollut kuitenkaan mahdollisuuksia sertiin.
Pimessä huidottiin ja lasit huurussa huudettiin koirille. Pasikin ihmetteli kun Pepe pysyi paikallaan vaikka kuinka käski. No huomasi sitten, että oli kiveä käskenyt ja oma koira istui vieressä lintu suussa.
Onnittelut Tomille voitosta ja Pasille ensimmäisestä ykkösestä.
10.9 Metsäkanalintu jahti alkoi tänään ja olimme koko päivän metsällä. Aikaisin aamulla olimme teeriä metsästämässä kuvilta ja iloisesti lintua lentikin. Oli muuten mukavaa hommaa. Ilma oli lämmin ja tuuleton ja hyvä sumu oli.
Sen jälkeen pystykorvalla haukutettiin lintuja puuhun ja lopuksi sitten kävelimme metsässä pomppuja metsästäen.
Metsässä kävely alkoi tuntua jo melko hikiseltä touhulta, kun lämpötila alkoi olla päivällä lähemmäs 20 astetta. Ihan kivasti oli tapahtumia pitkin päivää.
7.9 Viikonlopulla 4-5.9 oli Noutajien suomenmestaruuskokeet, jossa olimme Avan kanssa. Kokeessa ei meillä onnistunut oikein mikään osa-alue. Ruudussa ei pysynyt alueella, joten ei löytänyt riittävästi riistoja. Markkeeraukset missasi myös. Ohjauksessa ei saanut riistaa. Eli homma meni puihin.
Viereinen kuva on ohjaustehtävästä.
Onnea Jannelle ja Potsille mestaruudesta sekä muille sijoittuneille.
Kuva: Markku Kaste
30.8 Hila.Heini ja Heli olivat ensimmäisillä Lekking kennelin pentutreffeillä Laukaassa Tupaswillassa. Paikka oli aivan upea. Saimme tutustua samalla maailman suurimpaan savusaunaan,johon mahtuu 150 ihmistä yhtäaikaa nauttimaan hyvistä löylyistä.
Esa Valkonen oli paikalla kertomassa noutajapennun kouluttamisesta. Harjoittelimme luoksetuloa ja tutustuimme erilaisiin riistoihin.
Viereisessä kuvassa Hilan kasvattaja Heli Siitari tarkastaa Hilan hampaita,mikä ei ollut ihan pikku homma, koska Hila on niin nopea liikkeissään.
Tulevalla viikolla Ava ja Tepi lähtevät tutustumaan noutajien suomenmestaruus kokeisiin Dragsfärdiin. Tiedossa on ainakin pitkä matka.
15.8 Liperi VOI1 x2
Avasta tuli käyttövalio. Roukalahdella oli Pohjois-Karjalan noutajakoirayhdistyksen järjestämät Nome B kokeet. Lauantaina saimme Voi 1 tuloksen ja se merkitsi sitä, että Ava on FIN KVA. Uintireissu oli edessä. Avan nouto oli mallikas mutta ohjaaja meni varovaisesti veteen, mutta toi kuitenkin damin.
Lbu Highhuts Aladfar "Figo" sai myös kolmannen ykkösen, joten sain seuraa uintireissulle. Onnittelut Veli-Paavo!
Sunnuntaina oli piirinmestaruuskisat. Ava teki varmaa työtä ja sai Voi 1 tuloksen. Kortelaisen Päivin Jummi-Jammin Bors otti vakuuttavalla tavalla mestaruuden. Onnittelut Päiville!
11.8 Se on sitten jahtikausi avattu. Noutoja tuli eilen riittävästi. Kyyhkyjä oli oletettua vähemmän, mutta eipä haittannu. Miten sitä kaipasikin kunnon pauketta. "Kuin musiikkia korville"
7-8.8 Laukaa.
Ava tuli labradorien mestaruuskisoissa 3. sijalle.
Mestaruutta oli tavoittelemassa 50 koiraa ohjaajineen.Ensimmäisen päivän jälkeen olimme kolmansina ja pääsimme finaalipäivälle.
Finaalipäivään valittiin 20 parasta koiraa. Finaalipäivän jälkeen tipuimme ensin alaspäin ennen Grande finaalia.
Viimeinen rasti nosti meidät mitalli taistoon ja lopullinen sijoitus oli kolmas. Taistelu mitallista oli tiukka. Kolmella koiralla oli pisteet, jotka oikeuttivat sijalle 3. Tasapisteissä tuomarit sitten ratkaisivat järjestyksen.
Lopullinen sijoitus oli todella yllätys. Treenit jäi vähällä syystä jos toisesta juuri ennen mestaruutta.
Meidän vahvuutena oli varmaan tasaisuus. Mikään rasti ei epäonnistunut. Muutamalla rastilla ohjaaja taasen "mokasi" vähän. Onneksi Ava nykyään kestää ohjaajan mokailut ja suorittaa tehtävät, vaikka ohjaaja yrittää vaikeuttaa tehtäviä lisää.
1.8 Ava sai tänään H:n Joensuun erikoisnäyttelystä.
Ei siitä Avan näyttelyurasta tullutkaan niin pitkä kuin pelättiin.
Edellisenä päivänä käytiin nome B kokeessa Outokummussa starttaamassa. Tulos Voi 2. Helpolta näyttävä markkeeraus epäonnistui. Ava etsi lokkia heittäjien veneestä ja meni siinä varmaan sekaisin, kun pompittuaan tovin veneessä ei huomannut lokkia veneen vierellä. Että silleen.
No ensi viikonlopulla yritetään startata Labradori mestaruudessa Laukaalla.
Mykkäsen Pekan kanssa treenaamassa muutamia päiviä sitten.
Peltotreenit jääneet vähiin. Onneksi oltiin Helin kanssa käymässä Pekan luona. Saatiin hyvät treenit ja turinat. Otettiin pieniä ohjauksia ja lyhyitä markkeerauksia.
Kuvassa: Namusillan Kielo "Susu" ja Ava
22.7
Iwt Norja 17-18.7.2010.
Keskiviikkona mentiin Ruotsiin laivalla. Torstaiaamuna Ruotsin läpi Norjaan Sarpsborgiin. Kävimme torstaina vähän katsastamassa paikkoja ja pienet treenit leirintäalueella, jossa majailimme. Perjantaina päivällä ilmoittautuminen ja treenattiin paikan päällä. Lauantaina viisi rastia; markkeerauksia, ohjauksia, pientä hakuruutua. Yksi ajo. jossa seurattiin pysyykö koirat paikallaan. Toinen päivä markkeeraukset veteen, walk up:ia, hakualueelle lähetys lähihakua, pitkiä markkeerauksia ja walk up:ia.Eka päivän jälkeen oltiin 18. sijalla ja toisen päivän jälkeen nousimme 9. sijalle.
Maisemat ja olosuhteet oli hienot. Hanhia lenteli taivalla yhtenään. Paikka teki unohtumattoman vaikutuksen. Lyhyt heinä, korkeuseroja ja oman ja vieraan maan kilpailukaverit tekivät kilpailusta hienon. Jännitti välillä niin että, korvissa soi. Sarilla ja minulla oli naama valkeana useita kertoja , mutta Pasi kapteenina johdatti meidät tehtävästä toiseen hienosti tsemppaamalla. Täytyy sanoa että jokaisen täytyy tuo kokea. Upea kokemus. Kiitos kaikille matka-kumppaneille.
12.7 Lähdemme Avan kanssa huomenna ajamaan kohti Norjaa IWT:n.
IWT (International Working Test) on dameilla käytävä kansainvälinen joukkuekilpailu. IWT 2010 järjestetään Etelä-Norjassa 17.-18. heinäkuuta. Kuulumme Namusillan joukkueeseen.
Joukkueeseen kuuluu 3 koiraa. Minun ja Avan lisäksi joukkueeseen kuuluu Avan sisarukset Namusillan Korppikotka "Iitu" ohjaajana Sari Pitkänen ja Namusillan tuulihaukka "Pepe" ohjaajana Pasi Pöppönen.
Kiitos kasvattajalle Anulle, joka mahdollisti meille tälläisen reissun.
Jo matkanteko tulee olemaan kokemus. Luvattu 30 astetta hellettä. Alkumatka Avan kanssa matkustetaaan ilman ilmastointeja. Luvassa on monta uintiretkeä molemmille. Norjassa taitaa kuitenkin olla kylmenpää onneksi luvassa. IWT:n linkki
Sivukuvassa
Pasi ja Pepe
Sari ja Iitu
7.7 Hippu kävi virallisessa sydäntutkimuksessa ja terve tyttö on.
20.6 Noin kolme viikkoa sitten koiralaumamme kasvoi yhdellä mustalla pikku prinsessalla. Kävimme hakemassa Leppävedeltä, Heli Siitarin kasvatin viralliselta nimeltä Lekking after snow white, mustan labradorinnoutaja nartun. Hila on kotiutunut meille hyvin ja etsii paikkaansa koiralaumassamme. Ava näyttää Hilalle selvästi asemansa, mutta Hipun karvakorviin Hila on ylettömän ihastunut, eikä voi aina vastustaa kiusausta roikkua niissä. Tyttö on osoittautunut aika vauhdikkaaksi pakkaukseksi. Nyt tutustutaan ympäröivään maailmaan kaikessa rauhassa ja opetellaan kodin sääntöjä. Katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tässä viereisessä kuvassa Hila leikkimässä Halla kaverin kanssa. Halla ja Hila ovat melkein samanikäiset. Vauhti oli aikamoinen kaverusten telmiessä. Kun leikit olivat ohi, molemmat rupesivat tyytyväisenä nukkumaan ja hyvä niin.
13.6 Nome B Voi 1 Palonurmi.
Mielenkiintoinen ja erillainen voittajaluokan koe. Koe suoritettiin suurimmaksi osaksi veneestä, joka meille oli uusi elementti. Onneksi on laiturilta tullut laitettua uimaan koiraa mökillä.
Ohjaus ja haku meni nappiin ja markkeeraus melkein hyvin. Työskentely suurimmaksi osaksi vedessä. Ohjaus lievään vastavirtaan joessa ja markkeeraukset veneestä ja sitten yliuitto hakualueelle ja rantautuminen toiselle puolelle josta uudelle hakualueelle.
Ava sai siis ykkösen ja oli toimitsijoiden valinta sekä sai kiertopakinnon Tosinoutaja haltuunsa vuodeksi.
6.6 Nome B Voi 1 Hirvensalmi.
Sieltä se tuli, ensimmäinen voi 1. Markkeeraus ja ohjaus sujuivat ongelmitta. Pienen alkuhaparoinnin jälkeen Avan haku muuttui tehokkaaksi ja parantui vaan loppua kohden. Ava oli ensimmäisessä parissa, joten jännitettävää riitti koko päiväksi.
Kiitokset Elenalle ja Jarille viimeistelyleiristä.
" Hila"
23.5 Muurame WT Voi 1, 3. sija.
Kolme rastia mallikkaasti, yksi rasti jossa päästin koiran näkyvistä, ja koiran hävittyä näkyvistä tietää se ongelmia. Finaalissa sama homma. Huolellisemmat lähetykset ja ohjaajan hereillä olo auttaisivat koiraa huomattavasti. Markkeeraukset meni hyvin ja koira totteli pilliä.
Kuva otettu markkeerauspaikalta. Koe oli laskettelurinteessä Riihivuoressa.
16.5 Ruokolahti Nome-B Voi 2. Muuten hyvin meni, mutta ruutuun jäi yksi riista. Kokeessakin tuli hyvä moka. Lähetin viimeisen kerran tyhjälle alueelle, vaikka toinen kilpailija oli sanonut missä riistaa on. Hyvä minä. No kotona jo ollessani, tuli minulle vasta ahaa elämys. Asia valkeni, että olisin voinut helpottaa huomattavasti koiraa ruudussa... neljä tuntia liian myöhään. No tuo mokailu ei ole uuttaa, eikä jää tähän.
Jotain positiivista kuitenkin, oli muuten mahtavat maisemat Mikkeli - Ruokolahti välillä. Taisi olla tämän nomereissun parasta antia.
14-15.5 Namusillan kennelin järjestämässä koulutuksessa Jyväskylän kupeessa.
Kouluttajana Mr Bob Stobbard Iso-Britanniasta.
Koulutus oli erinomainen ja ilma hyvä, mitäpä muuta voi toivoa.
13.5 Jyväskylän WT:ssä.
Eipä ollut finaaliin asiaa, joten ehti poseeraamaan Avan kanssa. Molemmilta oli aikamoista larjuilua.
Ei mennyt nyt pillin imeskelyksi. Puhaltelin kuin parempikin pillipiipari koiralle. Koira on saamassa hajua damista, niin eikös ohjaaja puhalla pilliin. Parilla rastilla kävi näin. Toisaalta parissa tehtävässä olisi pitänyt puhaltaa nopeammin. Kävi niin kuin veikkasin aiemmin, "mitä tästä opin", en siis mitään.
Suuri osa koirista teki tehtävät aika mallikkaasti, joten arvostelu oli tiukkaa. Kuuluimme joukkoon ei ihan niin mallikkaasti.
1-2.5 WT kokeet Pieksämäellä. Tuloksena Voi 1 ja Voi 2. Arvokasta kokemusta tuli. Vielä paistoi ohjaajan kokemattomuus, en osannut auttaa koiraa. Ja olisi pitänyt ottaa varman päälle. Sitä suunnittelee tekevänsä niin ja näin ja kun pitäisi toimia, niin menee pillin imeskelyksi. No oppia tuli sieltäkin...
Oli muuten hyviä koiria kisaamassa, varsinkin oli ilo katsoa 2. päivän finaalia. Kyllä kavereilla on kovia koiria. Kaksi kisapäivää toivat hyvin esiin koiran puutteet. Kiitos hyvistä vinkeistä kanssakilpailijoille ja tuomareille.
24.4 Valkealassa
Oli kevään ensimmäiset WT-kokeet meille. Tuloksena Voi 1. Ilma oli kolea ja väliin ripautteli luntakin. Tehtävistä hajualueen ylitys tuotto vaikeutta. Näköjään ongelmien määrä pysyy vakiona, kun joku osa-alue alkaa pelaamaan, niin toiseen tulee ongelmia. Kyllä kokeissa käynti ehkä jotain antaa, tietää (tai kuvittelee tietävänsä) mitä treenata. Eri asia sitten miten...
11.4 Heli tapasi kaksi Hipun pentua Kiihtelysvaaran koiranäyttelyssä. Renee ja Shakira olivat kovasti kasvaneet ja ovat nyt neljä ja puolikuukautta vanhoja. Molemmat pennut olivat oikein reippaita ja tulivat heti tervehtimään iloisesti. Olipa mukavaa nähdä nämä touhupakkaukset kera Pirjo emännän.
3.4.2010 Ava ja Tepi osallistuivat eilen koulutukseen Oravasaaressa.
Sää oli erittäin kaunis, aurinko paistoi ja lämpöä oli yli kymmenen astetta. Lunta oli vähän vähemmän kuin täällä meillä Pohjois-Karjalassa, Kouluttajina oli Esa Valkonen, Heli Siitari, Pasi Pöppönen ja Anu Knuutinen-Pöppönen. Koulutus kesti koko päivän.
Illalla oli vielä walk up harjoitus. Hyvää teki ohjaajalle saada arvokkaita ohjeita ja koiralle n 8 tunnin istuminen, välissä muutamia noutoja. Mukavaa oli myös nähdä toisia ohjaajia koirineen.
Kiitokset hyville kouluttajille ja koirakavereille mukavasta ja antoisasta päivästä.
14.2.2010 Ava ja Teijo osallistuivat A-kokeeseen Janakkalassa. Tuloksena oli hieno A 1 ja AVA sai ensimmäisen SERTIN.
13.2.2010 Virala A3 tulos. Tämän vuoden eka kisa siis ja kausi avattu.